“Suosta on moneksi” osa 1 - Mitä suobiomassa on?
“Suosta on moneksi” – artikkelisarja on Suobiomassojen käyttömahdollisuudet hyvinvointituotteissa ja – palveluissa sekä elintarvikkeissa – hankkeen tuottama artikkelisarja, jossa esitellään hankkeen aikana saatua tietoa suobiomassojen mahdollisuuksista ja kehittämistarpeista.
Biomassalla tarkoitetaan uusiutuvia luonnonvaroja, pääosin kasveja ja puita. Suobiomassaa on turpeet ja soilla kasvavat marjat ja kasvit.
Biotalouden käsite on varsin uusi, vaikka siihen kuuluvia toimintoja on tehty aina. On poltettu puuta, leivottu leipää ja keitetty tervaa.
Biomassojen käytön kasvulla halutaan vähentää riippuvuutta fossiilisista polttoaineista, lannoitteista ja materiaaleista. Biomassojen käytön lisääminen edellyttää huolellista suunnittelua ympäristö-, talous-, sekä myös sosiaalisten vaikutusten suhteen. On kyettävä löytämään parhaat tavat hyödyntää biomassoja erilaisissa tuotanto- ja arvoketjuissa, jotta voidaan minimoida tuotannon haitalliset elinkaariset ympäristövaikutukset, taata toiminnan taloudellinen kannattavuus, sekä huolehtia sosiaalisesta kestävyydestä.
Geologiassa suo määritellään suokasvien maatumisesta muodostuneeksi turvekerrostumaksi, jonka paksuus on yli 30 senttimetriä. Soiden pintaosien nuorempi turve, jossa valtaosa suokasvien juurista kasvaa, on vähemmän maatunutta. Yleensä maatuneisuusaste kasvaa kohti turvekerroksen alaosan vanhimpia osia ja usein myös syvemmälle mentäessä turvelaji muuttuu.
Suoluonto on hyvin vaihtelevaa ja suot luokitellaan kasvillisuuden mukaan. Korpi on puustoinen, ohutturpeinen suo, jossa tavallisin puulaji on kuusi. Mäntyvaltaisia, paksuturpeisia soita taas kutsutaan rämeiksi. Nevat ovat niukkaravinteisia avosoita, joissa puita kasvaa vain yksittäin. Harvinaisin suotyyppi Suomessa on letto, jossa kasveilla on runsaasti ravinteita käytettävissään ja paikalla voi kasvaa harvinaisia, vaateliaitakin kasveja. Usein vesistöjen rannat ovat soistuneita ja siellä suokasvien joukossa voi kasvaa vesi- ja rantakasveja. Tällaisesta suosta käytetään nimitystä luhta.
Turve koostuu orgaanisesta, hapettomassa ja kosteassa tilassa epätäydellisesti hajonneesta kasviaineksesta. Kemialliselta koostumukseltaan turve on erittäin monipuolinen ja muodostuu pääosin orgaanisista yhdisteistä, joita ovat hiilihydraatit, ligniini ja humusaineet sekä bitumit. Nykytietämyksen mukaan turve ja muta sisältävät lähes 200 erilaista ainetta, joiden määrä turve- ja mutalaaduissa vaihtelevat.
Turve sopii moneen käyttöön, jossa sen monipuolisia ominaisuuksia voidaan hyödyntää. Turvetta käytetään muun muassa kuivikkeena, imeytysaineena, kasvualustana, maanparannusaineena ja lannoitteena, sekä energiantuotannossa. Lisäksi turvetta käytetään kylpy- ja hoitoturpeena, sekä kosmetiikassa ja lisäravinteissa.
Kuva Suon rakenne (Biolan Oy)
Marjat
Suomessa kasvaa 37 luonnonvaraista syötävää marjaa. Ravintokäyttöön näistä hyödynnetään pariakymmentä lajia. Tunnetuimmat ja kaupallisesti arvokkaimmat soilla kasvavat marjat ovat hilla, juolukka ja karpalo. Suomen vuotuisen metsämarjasadon on arvioitu olevan yli 500 miljoonaa kiloa.
Hilla (Rubus chamaemorus), Karpalo (Vaccinium oxycoccos, V. microcarpumon), Juolukka (Vaccinium uliginosumon)
Marjat kuuluvat ravintoainetiheimpiin ruoka-aineisiin sisältäen runsaasti ravintoaineita suhteessa niiden sisältämään energiaan ja ovat hyviä ravintokuidun lähteitä. Lisäksi marjat sisältävät runsaasti sekä vitamiineja sekä kivennäis- ja hivenaineita. Marjoja on tutkittu paljon ja näissä tutkimuksissa on marjojen sisältämillä yhdisteillä havaittu hyviä terveysvaikutuksia.
Suurimpia marjojen käyttäjiä ovat mehu- ja hilloteollisuus, alkoholiteollisuus sekä pakasteita valmistava teollisuus. Käyttö lisäravinteina ja kosmetiikassa on lisääntynyt. Marjojen elintarvikejalostuksen sivuvirtana syntyviä puristekakkuja hyödynnetään kosmetiikkateollisuudessa.
Kasvit
Soiden kasvillisuuteen vaikuttavat eniten ravinteisuus ja suoveden korkeus. Suomessa neljäsosa alkuperäisistä kasvilajeista kasvaa suolla.
Tupasvilla (Eriophorum vaginatum), Kihokit (D. anglica), (D. intermedia), Suopursu (Rhododendron tomentosum, syn. Ledum palustre), Rahkasammal
Suokasveja käytetään laajasti moniin eri käyttötarkoituksiin elintarviketeollisuudessa sekä lääke- ja kosmetiikkateollisuudessa. Käytössä kasveista hyödynnetään marjojen lisäksi lehtiä ja varsia. Turvekerrostumista löytyvää tupasvillan kuituja käytetään tekstiiliteollisuuden raaka-aineena.
Esimerkkejä suokasvien käytöstä on Keski-Euroopassa käytettävä kihokki ja suopursu lääke - ja kosmetiikkateollisuuden raaka-aineena.
Kaikkia kasvien ja marjojen vaikuttavia aineita ei vielä tunneta ja uusia käyttömahdollisuuksia tutkitaan kokoajan. Uutta tietoa tulee muun muassa tutkimuksista hillan ellagitanniinin vaikutuksesta ehkäistä haavainfektioita sekä tutkimuksista kasvien yhdisteistä, jotka voisivat korvata nykyisin käytettyjä haitallisia ja vaarallisia kemikaaleja tekstiiliteollisuudessa. Rahkasammaleen hyödyntämismahdollisuuksia on kehitelty Suomessa viime vuosina. Elävä rahkasammal on hyvä kasvualusta ja siitä kehitetää myös muitakin korkeamman jalostusasteen tuotteita.
Lähteet ja linkkejä:
Ranuan kunnan, Geologian tutkimuskeskuksen (GTK) ja Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) osittain rahoittaman yhteishankkeen päätavoitteena oli selvittää Ranuan kunnan soiden potentiaali ja uudet mahdollisuudet suobiomassan (turpeet, sammal, kasvit) kestävälle ja monipuoliselle käytölle hyvinvointituotteissa ja –palveluissa sekä elintarvikkeissa.
Suosta on moneksi - artikkelisarja koostuu osasta.
1. Mitä suobiomassa on?
2. Ranuan soiden mahdollisuudet
3. Mitä lainsäädäntö sanoo suobiomassojen käytöstä?
4. Suobiomassojen kestävä käyttö