Suhangon kaivoshanke nousi EU:n strategisten hankkeiden listalle – rakentaminen voisi alkaa vuonna 2028

Suhanko on yksi viidestä suomalaisesta hankkeesta, jotka valittiin EU:n kriittisten raaka-aineiden saatavuutta turvaavien hankkeiden joukkoon.

Suhangon kaivoksesta on tarkoitus louhia muun muassa palladiumia, platinaa, kuparia, nikkeliä ja kultaa. Strategisen hankkeen asema voi nopeuttaa hankkeen lupamenettelyjä ja helpottaa rahoituksen saamista.

Suhanko Arctic Platinum Oy:n tavoitteena on aloittaa kaivoksen rakentaminen vuonna 2028 ja tuotanto vuonna 2030. Toteutuessaan kaivos voisi työllistää lähes 500 henkilöä suoraan ja toimia yli 25 vuotta.

EU:n tavoitteena on vahvistaa kriittisten raaka-aineiden saatavuutta ja vähentää riippuvuutta EU ulkopuolisista toimittajista. Raaka-aineita tarvitaan esimerkiksi puolustusteollisuudessa, elektroniikassa ja sähköautojen valmistuksessa sekä yleisesti yhteiskunnan toimintojen sähköistämisessä.

Strateginen asema voi helpottaa hankkeen etenemistä

Suhanko Arctic Platinum Oy:n maajohtaja Juha Rissanen sanoo, että Suhangon kaivoshanke sai virallisen statuksen erittäin tärkeän yleisen edun mukaisena hankkeena.

- Käytännön hyötynä ovat muun muassa viranomaiskäsittelyn määräajat sekä ensisijaisuus valitustuomioistuimien käsittelyssä. CRMA-status voi myös parantaa mahdollisuuksia saada rahoitusta. Strategisen hankkeen asemasta huolimatta kaivoshankkeen on täytettävä kaikki EU-tason ja kansallisen lainsäädännön tiukat ympäristö-, vastuullisuus- ja sosiaaliset kriteerit, Rissanen muistuttaa.

Strategisen hankkeiden listalle pääsyn ei uskota ainakaan merkittävästi nopeuttavan kaivoshanketta, koska Suhangon kaivoshanke on jo niin pitkällä.

- Status varmaan poistaa hankeaikataulun hidastumiseen liittyviä riskejä, kuten valitustuomioistuimien käsittelyn mahdollinen viivästyminen.

Tällä hetkellä sekä kaivoksen ympäristö- ja vesitalousluvasta, että purkuputken apualueluvasta jätettyjen valitusten käsittely etenevät hallinto-oikeuksissa.

- Tämänhetkiseen arvioomme perustuen toivomme päätöksiä Vaasan hallinto-oikeudesta ja Pohjois-Suomen hallinto-oikeudesta ennen vuoden 2026 loppua. Valituslupaa tullaan varmuudella hakemaan korkeimmasta hallinto-oikeudesta, missä käsittely saattaa kestää noin vuoden. Hankkeella voisi siis olla lainvoimaiset luvat aikaisintaan vuoden 2027 lopulla minkä jälkeen on mahdollista tehdä päätöksiä kaivoksen rakentamisesta, edellyttäen että hanke on silloisessa maailmantilanteessa kannattava.

Kaivoksen rakentaminen voisi alkaa vuonna 2028

Kaivoshankkeen kannattavuusselvitystä tehdään parhaillaan. Yhtiön tavoitteena on saada kannattavuusselvitys valmiiksi vuoden 2027 toisen neljänneksen aikana. Alustavat arviot hankkeesta ovat olleet positiivisia.

Yhtiön tavoitteena on, että kaivoksen rakentaminen voitaisiin aloittaa vuoden 2028 aikana ja tuotantoon päästäisiin vuonna 2030.

- Tämä edellyttää muun muassa, että hanke on varmistettu taloudellisesti kannattavaksi ja kaivoksen toiminnoille tarvittavat luvat ovat saaneet lainvoiman, Rissanen päättää.

Suhangon kaivokselle suunnitellaan malmin kuljettamista sähköisillä kuljettimilla diesel-käyttöisten autojen sijaan. Yhtiön mukaan Suomessa on tarjolla runsaasti päästötöntä sähköenergiaa ja sähköisten kuljettimien hyötysuhde on parempi kuin diesel-autojen. Tavoitteena on tietysti myös päästöjen vähentäminen.

Yksi tärkeä kaivoksen ympäristöasia on vesien hallinta. Suhangon kaivosalueelta kootut ylimääräiset sade-, sulamis- ja pohjavedet, sekä vähäisemmät rikastamolta poistettavat vedet käsitellään aktiivisessa vedenkäsittelyprosessissa ja johdetaan purkuputkea pitkin Kemijokeen.

Lue aiempia artikkeleitamme Suhangon kaivoshankkeesta:

Suhangon kaivos voisi toimia jopa 25 vuotta ja tuoda lähes 500 suoraa työpaikkaa

Suhangon kaivokselle ja rikastamolle on myönnetty ympäristö- ja vesitalouslupa

Suhangon kaivoshankkeen tavoiteaikatauluun on tullut muutoksia

Suhangon kaivoksen purkuputki sai luvan – Tavoitteena aloittaa valmistelevat työt syksyllä

Kaivostie valmistui Ranualle – hinta jäi hieman alle budjetin

”Odotukset kaivosta kohtaan ovat korkeammalla kuin koskaan”

Väylävirasto: Suhangon kaivostie on erittäin kannattava investointi 

Suhangon kaivoshankkeen aluetta. Kuva: Suhanko Arctic Platinum Oy.

Perttu Ruokangas

Ranuan kunnan ja Business Ranuan viestintäkoordinaattori

Seuraava
Seuraava

Ranualainen Veke ohitti Ikean