Hillamarkkinat vielä kerran elokuun ensimmäisenä viikonloppuna
Perinteikkäät Hillamarkkinat järjestetään tänä vuonna viimeisen kerran tuttuna ajankohtana, elokuun ensimmäisenä viikonloppuna eli 2.-3.8.2025. Kaksipäiväisen toritapahtuman järjestää Lions Club Ranua ry.
Hillamarkkinapäällikkö Kalervo Liimatainen sanoo, että tämä vuosi mennään perinteisellä ohjelmalla. Tapahtumassa muun muassa valitaan hillatyttö ja marjatohtori. Myös hillaa on aina myynnissä, tuli sadosta minkälainen tahansa. Esimerkiksi Ranuan kunta on mukana markkinoilla omalla teltallaan.
Hillamarkkinat kunnioittaa tänä vuonna edesmennyttä ranualaista voimanostajaa Veli Kumpuniemeä. Viime syksynä kuollut Kumpuniemi paransi maastanoston maailmanennätystä aikanaan peräti kuusi kertaa aina 357,5 kiloon. Ranuan Peura järjestää klassisen maastanoston avoimen ja epävirallisen muistokilpailun Velin Vedot Hillamarkkinoilla lauantaina 2. elokuuta. Kaikki kynnelle kykenevät nostajat ovat tervetulleita koettelemaan voimiansa. Voimamiehet mittelivät Hillamarkkinoilla viimeksi vuonna 2023.
Hillamarkkinat on järjestetty ensi kertaa vuonna 1974 ja nyt on aika tullut uudistaa perinteistä tapahtumaa. Lions Club Ranua ry:ssä uudistusta suunnitellaan Ranuan Hillamarkkinat – Meille maistuvaa tekemistä -kehittämishankkeella. Peräpohjolan Leader ry on puoltanut hankkeen rahoittamista ja Lapin ELY-keskus tulee tekemään avustuksesta viranomaispäätöksen kesän 2025 aikana. Hanketta vetää Raisa Wegelius. Hankkeessa järjestetään työpajoja, joissa kerätään ideoita tapahtuman uudistamiseksi yrityksiltä, yhdistyksiltä, kunnalta ja muilta kiinnostuneilta.
Hillamarkkinoita halutaan uudistaa. Kuva: Tuomo Kiminki
Hillaviikko Ranualle?
– Voisiko Ranualle kehitellä Hillaviikkoa, jolloin olisi ohjelmaa esimerkiksi keskiviikosta sunnuntaihin, jos ei koko viikoksi? Siihen tarvitaan paljon muita yrittäjiä mukaan, Liimatainen kertoo.
Liimatainen muistelee takavuosia, jolloin Ranualla vietettiin koko viikon ajan hillateemaisia tapahtumia, tarjolla oli paikallisia ruokia ja hillaviiniä ja tilaisuuksia oli niin Mäntyniemessä kuin kansanopistollakin.
Hillamarkkinaviikonloppuna on myös iltaohjelmaa tänä vuonna, kun The Book Bar Pop järjestetään baarin tontilla. Tapahtumien järjestävät toivovat yhteisestä viikonlopusta vauhtia molempiin tapahtumiin, kun väkeä on enemmän liikkeellä Ranualla.
Liimatainen odottaa Hillamarkkinoille tänä vuonna noin 10 000 kävijää. Viime vuosina määrä on vaihdellut säistä riippuen noin 8000-15 000 kävijään.
Hillaa riittää aina myyntiin asti.
Ensi vuonna heinäkuussa
Ensi vuonna Hillamarkkinat järjestetään kaksi viikkoa nykyistä aikaisemmin, heinäkuun toisen viikon viikonloppuna.
– Hillat kypsyvät aikaisemmin nykyään ja lomakausi loppuu monella aikaisemmin. Heinäkuussa liikkuu ihmisiä enemmän, Liimatainen perustelee pitkään harkittua tapahtuman aikaistamista.
Hillamarkkinoiden järjestäjien tulot tulevat toripaikkojen vuokrista. Tapahtuman aikaistaminen saattaa aluksi vähentää torikauppiaiden määrää, mutta sen toivotaan tasaantuvan ajan mittaan.
Voimamies Santeri Ahola ja tukkipunnerrus Hillamarkkinoilla vuonna 2022.