The Book Bar Pop järjestetään nyt Hillamarkkinaviikonloppuna, lavalla muun muassa Movetron, DISCO ja Stepa

Ranualainen The Book Bar Pop järjestetään toisen kerran elokuun ensimmäisenä viikonloppuna, 1.-2.8.2025. Tapahtuma järjestetään samana viikonloppuna Hillamarkkinoiden kanssa.

– Olemme palaveeranneet Hillamarkkinoiden järjestäjien kanssa ja halusimme pitää festarit yhtä aikaa markkinoiden kanssa. Yhteistyöllä freesataan Hillamarkkinoita. Oletetaan, että Ranualla on tuolloin valmiiksi porukkaa festareille, The Book Bar Popin järjestävä yrittäjä Matti Koukkula kertoo.

Viime kesänä festarit olivat yhtenä päivänä, mutta nyt festarit ovat kaksipäiväiset.

– Perjantaina on etkot, ja silloin aloitellaan lappilaisten bändien voimin. Lauantaina päälavalla on neljä artistia: pohjoisen bilebändi Amores, räppäri Stepa sekä DISCO ja Movetron. Uskon, että nämä vetävät hyvin porukkaa, Koukkula sanoo.

DISCO on vuonna 1998 perustettu suomalainen elektronisen pop-musiikin yhtye, joka on julkaissut neljä studioalbumia sekä kaksi kokoelmaa. DISCO:n tunnetuimpia kappaleita ovat muun muassa “Levottomat tuulet”, ”Ilkeitä asioita”, ”Hei älä luule” ”Sanon sinulle” ja ”Ketä sinä odotat” ja ”Tiedän että me palataan”.

Tanssi- ja pop-musiikkiyhtye Movetron nousi valtavaan suosioon 1990-luvun puolivälissä. Yhtyeen historian kovin hitti on ”Romeo ja Julia” ja tunnettuja kappaleita ovat myös muun muassa ”Ristinolla”, ”Prinssi”, ”Flavio” ja ”Ei kenenkään maa”.

Kuten viimeksi, myös tällä kertaa festareilla on kaksi lavaa. Pienemmällä lavalla esiintyy neljä lappilaista cover-bändiä. Päälavaksi tulee tänä vuonna oikea festarilava.

Sani The Book Bar Popissa viime vuonna.

K18-tapahtuma

Viime vuoteen tulee muutoksena se, että tällä kertaa tapahtumasta tulee K-18 eikä erillistä alaikäisille tarkoitettua aluetta tule. Tämä tarkoittaa sitä, että koko festivaalialueesta tulee anniskelualuetta.

– Muuten mennään aika samalla kaavalla kuin viime vuonna. Vipin vippi -liput tulevat jälleen. Myös ruokaa tulee useammalta myyjältä, eli tarjolla on pizzaa, hampurilaisia ja muuta perinteistä festariruokaa. Meillä on tietysti omaa ruokamyyntiä. Yksi ruokamyyjistä tulee Rovaniemeltä.

The Book Bar Pop 2025 -festarin lipunmyynti on alkanut parhaatbileet.fi -palvelussa ja baarissa.

Koukkula kertoo, että nyt festareille ryhdytään etsimään yhteistyökumppaneita yrityspuolelta ja yrityspaketteja aletaan myymään yrityksille.

Koska artistikattaus on viime vuottakin kovempi, on yleisötavoitekin sen mukainen.

– Tavoitteena on tietysti tuhat myytyä lippua eli loppuunmyyty tapahtuma. Toki tyytyväisiä ollaan, jos myydään enemmän lippuja kuin viime vuonna.

Viime vuonna The Book Bar Popiin myyntiin noin 550 lippua.

– Tehdään näistä Ranuan kovimmat bileet, Koukkula päättää.

Lue täältä juttu viime kesän festareilta.

Talonpoika Lalli räppäsi viime kesän festareilla.

Perttu Ruokangas

Ranuan kunnan ja Business Ranuan viestintäkoordinaattori

Edellinen
Edellinen

Mehtänpiipa kasvaa askel kerrallaan – yrittäjä Virpi panostaa työn laatuun

Seuraava
Seuraava

Shellin tilalle tulossa St1 – huoltoasema koki täysremontin