Ranuan kunta panostaa markkinointiin yrittäjien kanssa – Jari Romppainen odottaa uudelta työryhmältä innovatiivista ja ammattimaista otetta

Ranuan kunta panostaa markkinointiin perustamalla elinkeino- ja markkinointityöryhmän.

Kunnanjohtaja Tuomas Aikkila kertoo, että tarkoitus on satsata kuntamarkkinointiin sekä kehittää elinkeinoelämää ja elinvoimaa paikkakunnalla.

Ryhmän tärkeimpiä tavoitteita on Aikkilan mukaan kaksi.

– Tavoite on pitää kunnan asukasluku 3700:ssa. Se vaatii tuntuvaa muuttovoittoa, sillä ranualaisia kuolee enemmän kuin syntyy.

– Lisäksi tavoitteena on saada Ranualle uusia yrityksiä ja tarjota nykyisille yrityksille laajenemismahdollisuuksia.

Aikkila sanoo, että työryhmä on tarkoitus saada päivitettyä elinkeino-ohjelma, paneutua brändityöhön ja tehdä vuosittain markkinointisuunnitelma.

– Suunnitelman pohjalta on tarkoitus tehdä sekä asukas- että yritysmarkkinointia. Meillä on tavoitteena olla tulevaisuudessa kuntamarkkinoinnin edelläkävijä ja Suomen yrittäjäystävällisin kunta.

Työryhmään kuuluvat kunnanjohtaja, kehittämispäällikkö, viestintäkoordinaattori, yritys- ja hankeasiantuntija sekä revontulikuvista tunnettu Jari Romppainen. Ranuan Yrittäjät ry:n edustajana on Jari Palviainen, MTK-Ranuan ehdokasta ei jutun kirjoitushetkellä ollut vielä tiedossa.

Ryhmään tulee myös kaksi kuntapäättäjää: kunnanhallituksen varapuheenjohtaja Anitta Jaakola (kesk.) ja valtuuston puheenjohtaja Tatu Hietala (kesk.). Jaakola ja Hietala ovat myös Ranuan Seudun Matkailu Oy:n hallituksessa.

Kunnanjohtaja Tuomas Aikkilan tavoite on tehdä Ranuasta Suomen yrittäjäystävällisin kunta.

Sosiaalinen media ehdoton markkinoinnissa

Jari Romppainen kertoo odottavansa innolla työryhmän työtä. Romppainen on tehnyt kuvillaan ja videoillaan Ranuaa tunnetuksi ympäri maailman.

– Lähden mukaan erityisesti mielenkiinnosta markkinointia ja yrittäjyyttä kohtaan. Myös kunnan näkyvyyden kasvattaminen ja vetovoiman lisääminen on itselle ranualaisena merkittävä asia.

Hän sanoo odottavansa työryhmältä innovatiivista ja uusia tapoja etsivää, suunnitelmallista ja ammattimaista otetta elinkeinopolitiikan ja markkinoinnin kehittämisessä.

– Toisaalta odotan, että markkinointiin annetaan riittävä ja selkeä budjetti, jotta markkinointia päästään tekemään muutenkin kuin kunnan omien sosiaalisen median kanavien kautta.

Hänen mukaan sosiaalisen median hyödyntäminen on markkinoinnissa ehdottoman tärkeää.

– Ylipäätään olisi tärkeää, että kunta ja yritykset puhaltavat yhteen hiileen ja pyrkivät kaikki tahoillaan tekemään markkinointia yhteisen tavoitteen eteen.

Elinkeino- ja markkinointityöryhmän on tarkoitus kokoontua aluksi vähintään kerran kuukaudessa. Ensimmäinen kokous on maaliskuun alkupuolelle.

Työryhmän toimikausi on kaksi vuotta.

Uudesta työryhmästä huolimatta Ranuan kunnan elinkeinotiimi jatkaa toimintaansa. Siihen kuuluvat kunnanjohtaja, hallintojohtaja, tekninen johtaja, kehittämispäällikkö, työllisyyskoordinaattori ja viestintäkoordinaattori. Sen pääasiallisena tehtävänä on käsitellä yritysten toimitila- ja tonttiasioita, työllisyyttä, reitistöjä, Suhangon kaivokseen varautumista sekä asuntoasioita.

Jari Romppainen on jo vuosia markkinoinut Ranuaa kuvilla ja videoillaan.

Teksti: Perttu Ruokangas

Kuvat: Jari Romppainen & Perttu Ruokangas

Perttu Ruokangas

Ranuan kunnan ja Business Ranuan viestintäkoordinaattori

Edellinen
Edellinen

Anne Impiö valmistui kampaajaksi keskelle 90-luvun lamaa – takana kohta 25 vuotta yrittäjänä

Seuraava
Seuraava

Ranuan maitotilojen hiilijalanjälki lasketaan toista kertaa – tilat päättävät, miten ja milloin pienentävät päästöjä