Ranua laatii uuden elinkeino-ohjelman

Ranuan kunta laatii uuden elinkeino-ohjelman vuosille 2023-2027. Nykyinen ohjelma on tehty vuosille 2019–2022.

– Elinkeino-ohjelma linjaa Ranuan kunnan elinkeinotoimintaa ja luo suuntaviivat sille, mihin varoja suunnataan ja mitä toimenpiteitä tehdään elinkeinojen kehittämisessä, kehittämispäällikkö Mikko Pöykkö kunnan elinkeinotiimistä Business Ranuasta sanoo.

– Tarkoitus on myös kaivaa esiin vahvuuksia, millä Ranuan kunta pärjää kilpailussa yrityksistä ja työvoimasta. Monella ranualaisella yrityksellä on jo nyt kova työvoimapula.

Kehittämispäällikkö Mikko Pöykkö toivoo mahdollisimman monia mukaan elinkeino-ohjelman luomiseen.

Elinkeino-ohjelman tekoon kutsutaan mukaan ranualaisia yrittäjiä ja yrityksiä. Valmistelussa tehdään yhteistyötä mahdollisimman laajan sidosryhmäverkoston kuten Ranuan Yrittäjien, MTK-Ranuan sekä alueen molempien matkailun yhteismarkkinaorganisaatioiden kanssa. Kutsuja lähetetään myös muun muassa valtuutetuille ja viranhaltijoille.

Ohjelmaa varten kerätään tietoa kuntalaisille ja yrityksille suunnatulla kyselyllä. Kysely löytyy netistä osoitteesta https://q.surveypal.com/Ranuan-elinkeinokysely ja siihen voi vastata 19.10.2022 kello 16 saakka.

Tulossa on myös kolme teematyöpajaa, jotka järjestetään lokakuun lopulla ja marraskuun alkupuolella.

– Toivon että mahdollisimman moni kutsutuista pääsee mukaan työpajoihin ja vaikuttamaan kaikkien ranualaisten yhteiseen elinkeino-ohjelmaan. Monien yrittäjien ja päättäjien toiveesta työpajat järjestetään virka-ajan ulkopuolella kello 17 lähtien ja mukaan pääsee myös etäyhteydellä.

Ohjelman teko huipentuu tulevaisuusseminaariin Ranualla 22. marraskuuta.

– Seminaarin ohjelma on vielä auki, mutta tulossa on huikea yrittäjyyteen liittyvä tilaisuus, jota ei kannata jättää väliin, Pöykkö hehkuttaa.

Seminaariin voi osallistua myös etänä.

Valmis elinkeino-ohjelma on tarkoitus saada valtuuston päätettäväksi joulukuussa.

Ohjelmatyön konsultiksi on valittu MDI Public Oy. MDI oli tekemässä myös Ranuan kuntastrategiaa, joka hyväksyttiin kesäkuussa.

Mukaan toivotaan mahdollisimman monen elinkeinon edustajia.
Edellinen
Edellinen

Valmistelevat työt jatkuvat Suhangossa – kaivoksen rakentamisesta ei ole vielä päätetty

Seuraava
Seuraava

Moni ranualainen haudataan villasukat jalassa