Ari-Pekka Johansson ja Jonna Petäjäjärvi Ranuan vuoden 2023 maatalousyrittäjiksi

MTK-Ranua on valinnut vuoden 2023 maatalousyrittäjiksi Ari-Pekka Johanssonin ja Jonna Petäjäjärven Kivisuon tilalta Heinisuolta. Palkitsemistilaisuus järjestettiin The Book Barissa torstaina 14. joulukuuta.

Kivisuon tilalla on tehty uutterasti töitä, näytetty muille esimerkkiä ja luotu positiivista kuvaa maataloudesta, MTK-Ranuan varapuheenjohtaja Aleksi Kortesalmi perusteli valintaa.

-Näin maidon suurkuluttajana kiitän teitä tärkeästä työstänne, jolla huolehditte maamme omavaraisuudesta ja huoltovarmuudesta, Ranuan kunnanjohtaja Tuomas Aikkila sanoi.

Aikkila ojensi maatalousyrittäjille kunnan myöntämän 800 euron palkintosumman.

Kivisuon tilalla on noin 60-päinen karja, joista 41 on lypsävää lehmää. Tila sijaitsee noin kuuden kilometrin päässä Ranuan kirkonkylältä.

Ari-Pekka Johansson ja Jonna Petäjäjärvi ovat Kivisuon tilan isäntä ja emäntä.

Nopeasti roihahtanut romanssi

Jonna tuli tilalle alun perin harjoitteluun osana eläintenhoitajan opintojaan. Romanssi Ari-Pekan kanssa roihahti nopeasti ja hänestä tuli lopulta Kivisuon tilan emäntä. Pariskunta on ollut tilallisia nyt 7,5 vuotta. Tila oli alun perin Ari-Pekan vanhempien.

Lähdin yläasteen jälkeen opiskelemaan Tervolaan. Ehdin olla siellä kaksi kuukautta, kun isä loukkaantui. Piti valita, tulenko takaisin vai laitetaanko lehmät pois, Ari-Pekka muistelee.

Sukupolvenvaihdos ei tapahtunut kuitenkaan heti, vaan Ari-Pekka ehti olla vanhempiensa tilalla töissä 10 vuotta ennen kuin vaihdos lopulta tehtiin. Isä-Pekka oli tilan isäntänä vajaat 50 vuotta, ennen kuin Ari-Pekasta tuli hänen seuraajansa.

Kivisuon tila on saanut aikaisemminkin tunnustusta työstään. Keväällä 2023 Antti-Pekalle ja Jonnalle luovutettiin W.E Säätiön kultainen mitali 25 vuotta parhaassa laatuluokassa yhtäjaksoisesti tuotetusta maidosta.

Vaikka maatalouden tilanne on ollut viime vuosina vakavissa kriisitunnelmissa, Kivisuon tilalla on menty eteenpäin. Isäntä ja emäntä ovat tuplanneet tilan tuottaman maitomäärän ja peltojen määrän. 

MTK-Ranuaa palkitsemistilaisuudessa edustivat varapuheenjohtaja Aleksi Kortesalmi (toinen oikealta) ja sihteeri Eija Nurmela.

Kunnanjohtaja Tuomas Aikkila onnittelee Ranuan vuoden 2023 maatalousyrittäjiä.

Perttu Ruokangas

Ranuan kunnan ja Business Ranuan viestintäkoordinaattori

Edellinen
Edellinen

Yli satavuotiaan Salmilehdon asunnot ovat kysyttyjä

Seuraava
Seuraava

Suhangon kaivoksen ympäristö- ja vesitalouslupahakemus tuli nähtäville