Suhangon kaivoshankkeen omistajat kävivät Ranualla: ”Olemme vakuuttuneita siitä, että päästään tuotantoon”

Suhangon kaivoshankettä vetävä Suhanko Arctic Platinum Oy ja sen omistaja CD Capital -rahasto laskevat parhaillaan, kuinka kannattava kaivos Ranualla olisi, vaikka metallien hinnat laskisivat tulevaisuudessa.

Suhangossa on eniten palladiumia, jota käytetään eniten autojen katalysaattoreissa.

– Vaikka palladiumin hinta laskisi, alueen muiden metallien yhteisarvo odotetaan pysyvän korkealla, Jim Bannantine CD Capitalista kertoo.

Ranuan kunnanvirastolla kävi tiistaina vieraita Lontoosta: Jim Bannantine Yhdysvalloista ja Olivia Chant-Tuft Iso-Britanniasta kaivoshankkeen omistavasta CD Capitalin -rahastosta. Seurueessa olivat myös Suhanko Arctic Platinumin johtaja, australialainen Garry Hemming, projektipäällikkö Juha Rissanen ja ympäristöpäällikkö Erkki Kantola. Kaivosväki oli aiemmin päivällä vieraillut kaivosalueella.

Kaivosyhtiön edustajia oli tapaamassa kahdeksanhenkinen kunnan delegaatio, jossa olivat muun muassa kunnanjohtaja Tuomas Aikkila, valtuuston puheenjohtaja Tatu Hietala ja kunnanhallituksen puheenjohtaja Mirva Salmela.

Erkki Kantola (vasemmalla), Olivia Chant-Tuft, Jim Bannantine, Garry Hemming ja Juha Rissanen.

Kaivosyhtiö tekee parhaillaan lisäselvityksiä. Niillä varmistetaan, että kaivos olisi kannattava myös nykyistä halvemmilla metallien hinnoilla.

– Suhangossa on palladiumin lisäksi platinaa, kuparia, nikkeliä, rodiumia ja kobolttia. Ne kaikki ovat kiinnostavia metalleja vihreään teknologiaan, Garry Hemming Suhanko Arctic Platinumista sanoo.

Hemmingin mukaan nyt tarkastellaan, miten herkästi palladiumin hinta kehittyy, kun katalysaattorien kysyntä vähenee sähköautojen yleistyessä.

– Palladiumin hinta laskee huippuluvuista, mutta pysynee silti korkeall

Garry Hemming kertoi luottavansa siihen, että kaivos avataan Ranualla.

Kakkosmetalli kuparin hinta näyttää hyvältä

Kaivosyhtiössä uskotaan, että sähköautot yleistyvät odotettua hitaammin. Tämä tarkoittaisi sitää, että hybridiautoja eli sekä poltto- että sähkömoottorilla toimivia ajoneuvoja tarvittaisiin vielä pitkään.

Suhangon toiseksi tärkein metalli on kupari. Sen hinta on tällä hetkellä korkealla ja metallin kysynnän odotetaan jatkuvan hyvänä myös tulevaisuudessa.

– Kuparia tarvitaan sähköistymisessä, koska sähköjohdot tehdään kuparista. Kuparin hinnan näkymät ovat hyvät. Kun vetytalous etenee, platinan kysyntä tulee nousemaan ja jonkin verran myös palladiumin kysyntä, Hemming lisää.

Lopullinen kannattavuuslaskenta, suunnittelu, luvitus ja rahoituksen varmistaminen vievät Jim Bannantinen mukaan vielä noin kaksi vuotta. Kaivoshankkeen valmisteluun on palkattu viime aikoina lisää väkeä.

– Projektilla on ikää yli 20 vuotta, mutta edistymme pienin askelin. Olemme vakuuttuneita siitä, että päästään tuotantoon. Positiivisena signaalina voidaan pitää uusien työntekijöiden kiinnittämistä projektiin. Alustava kannattavuusselvitys osoitti, että Suhanko on hyvä hanke. Lisäselvityksillä varmistetaan, että myös alemmilla metallien hinnoilla hanke on vahvalla pohjalla, Hemming kertoo.

Kaivosyhtiö haluaa jatkossa tavata säännöllisesti kunnan edustajia. Kunnanjohtaja ja valtuuston puheenjohtaja pitivät ajatusta hyvänä. Seuraavan kerran osapuolet tapaavat tammikuussa kaivosalueella, jonne on kutsuttu valtuusto, kunnan johtoryhmä ja elinkeinotiimi.

Jim Bannantine on yksi uusista Suhangon kaivoshankkeen tiimin jäsenistä.

Rakentaminen alkaisi 2023

Kunnan kehittämispäällikkö Mikko Pöykkö kysyi, onko Suhanko Arctic Platinum yhtiö, joka aloittaa kaivostoiminnan vai siirtyykö kaivostoiminta jollekin muulle taholle. Kaivosalalla on yleistä, että malminetsinnän ja selvitykset tekee pieni yritys, mutta varsinaisen investoinnin suuri, teollisen kokoluokan yhtiö.

– On mahdollista, että kaivosyhtiö aloittaa tuotannon tai sijoitusyhtiö tulee mukaan. Sekin on mahdollista, että olemassa oleva iso kaivosyhtiö ostaa hankkeen. Esimerkiksi Kevitsassa on ollut kolme yhtiötä. Ei voi ennustaa, mitä tapahtuu, Hemming vastasi.

Tiistaina ei saatu uutta tietoa siitä, koska päätös mahdollisesta kaivoksen rakentamisesta tehdään. Aiemmin kaivosyhtiö on kertonut, että investointipäätös voisi tulla jo vuoden 2023 loppupuolella. Rakentaminen on tarkoitus aloittaa heti päätöksen jälkeen.

Jos investointipäätös tehdään, rakentaminen kestäisi 2-3 vuotta. Tuotanto on tarkoitus aloittaa vuonna 2025, mutta yhtiö on kertonut, että aikataulu voi vielä muuttua tästä.

Rakentamisaikana töitä on noin tuhannelle ihmiselle ja kaivoksen ollessa toiminnassa työpaikkoja tulisi 400.

Lue lisää:

https://businessranua.fi/uutiset/ranualle-suunnitellaan-satojen-miljoonien-jtti-investointeja-suhangon-kaivoksen-rakentamisesta-pts-ehk-jo-kahden-vuoden-kuluttua

Valtuuston puheenjohtaja Tatu Hietala kertoi vieraille perustietoja Ranuasta ja sanoi, että suurin osa ranualaisista suhtautuu kaivokseen myönteisesti.

Teksti ja kuvat: Perttu Ruokangas

Perttu Ruokangas

Ranuan kunnan ja Business Ranuan viestintäkoordinaattori

Edellinen
Edellinen

Ranuan naisyrittäjien kokoontumisessa muistettiin taas vertaistuen merkitys

Seuraava
Seuraava

Syödäänkö Simojärven kalaa pian Japanissa? Ranualainen kala kiinnostaa myös Brysselissä