Ranuan matkailu nousi huimasti – ylsi jo koronaa edeltäviin lukuihin

Talven matkailukausi Ranualla on ollut todella vilkas.

– Asiakkaita meillä on riittänyt erittäin hyvin. Kausi on mennyt kiireisesti ja nopeasti, Ranuan Seudun Matkailu Oy:n toimitusjohtaja Johanna Koivunen sanoo.

Koivunen kertoo, että edellisellä tilikaudella päästiin koronaa edeltäneen ennätysvuoden 2019 tasolle.

– Ylitimme liikevaihtotavoitteemme tilikaudella 2023 ja myös tulos on hyvä. Maksamme ensimmäistä kertaa historiassa kunnalle 100 000 euroa osinkoa.

Yhtiön omistaja Ranuan kunta on edellyttänyt yhtiöltä 100 000 euroa osinkoa, jos yhtiön tulos on yli 100 000 euroa tilikaudella 2023. Osinko on yrityksen omistajalleen jakama voitto-osuus.

Käytännössä lähes kaikki talvikauden asiakkaat tulevat ulkomailta.

– Tulijoita on monesta Euroopan maasta. Britit ovat yksi isoimmista, mutta vieraita on tullut myös Saksasta, Italiasta, Espanjasta, Ranskasta ja Hollannista. Aasiasta matkailijoita on tullut erityisesti Singaporesta. Kiinalaisia ei ole vielä liiemmin ollut liikkeellä, heillä matkustus ei ole vielä palautunut koronan jäljiltä.

Talvikaudella Ranuan Seudun Matkailu Oy tekee merkittävän osan liikevaihdostaan. Sitä selittävät ulkomaalaiset vieraat, jotka käyttävät reippaasti rahaa esimerkiksi ohjelmapalveluihin.

Ilvestä ja muita arktisia eläimiä tullaan ihailemaan eri puolilta maailmaa.

Investoinnit jatkuvat eläinpuistossa

Eläinpuiston aitojen sisäpuolelle jatketaan investointeja. Eläintenhoitajien ja kiinteistönhoitajien uusiin tiloihin päästään muuttamaan maalis-huhtikuun vaihteessa. Rakennuksessa on rehukeittiö, metalliverstas ja sosiaalitilat.

Seuraava työmaa on jääkarhuaitauksen perusparannus vuoden 2024 aikana.

– Se on iso investointi meille. Useista sadoista tuhansista puhutaan.

Seuraava sesonki eläinpuistolla on kesällä, jolloin asiakaskunta on voittopuolisesti kotimaan matkailijoita. Kesäkauden odotukset ovat epävarmoja.

– Kotimaan poliittinen tilanne vaikuttaa myös meidän toimintaan. Hallituksen suunnittelemat leikkaukset ja lakot vaikuttavat varmasti ihmisten rahankäyttöön. Vielä ei osaa sanoa, miten se vaikuttaa meillä. Jos henkilökohtaista taloutta uhkaa jokin, reissuista ja huvituksista luovutaan ensimmäisenä, Koivunen kertoo.

Sen sijaan seuraava talvi vaikuttaa lupaavalta.

– Varaustilanne näyttää erittäin hyvältä. Toivotaan, että Aasiasta Kiina ja Japani lähtevät elpymään. Odotamme asiakkaita myös Etelä-Koreasta. Lähi-idässä on kiinnostusta myös Ranuan kesäaikaan.

Jääkarhuaitaus menee remonttiin.

Guesthousella ennätystalvi

Arctic Guesthouse & Igloosilla päättyvä talvikausi on ollut ennätyksellinen.

– Kausi on mennyt paremmin kuin koskaan aikaisemmin ja sitä jatkuu vielä maaliskuun loppuun asti. Ei ole tarvinnut joutilaana olla, yrittäjä Auvo Leppänen iloitsee.

Talven vieraat ovat olleet lähes yksinomaan ulkomaalaisia ja heitä on tullut useasta eri maasta.

– Parin viime kuukauden aikana eniten on ollut Italiasta. Viime yönä iglut olivat täynnä italiaisia.

Italialaiset ovat löytäneet Ranuan majataloon ja igluihin Italiassa työskentelevän matkanjärjestäjän ansiosta.

Asiakkaita on ollut myös muun muassa Ranskasta, Isosta-Britanniasta, Yhdysvalloista ja Singaporesta.

Sesonkityöntekijöiden saamisessa oli omat mutkansa. Auvo kertoo, että hän oli menettämässä kaksi Ukrainasta tullutta työntekijäänsä, koska SPR siirsi heidät Ranualta Rovaniemelle. Lopulta yrittäjä sai ukrainalaiset pysymään talven töissä, kun tarjosi heille rivitaloasunnon.

– He ovat todella kovia työntekijöitä. Olisimme olleet lirissä talvisesongilla ilman heitä, Leppänen kiittelee.

Talvisesonki on erittäin tärkeä Guesthouselle, sillä liikevaihdosta noin 60-70 prosenttia tehdään muutaman talvikuukauden aikana.

Arctic Guesthouse & Igloosin igluja voi liikutella sekä talvella että kesällä. Kuva: Jari Romppainen

Leirikoululaisia Kiinasta ja Japanista?

Kesän odotukset ovat vielä epävarmoja. Yksi syy on se, että suomalaiset varaavat huoneen viime tingassa toisin kuin monet ulkomaalaiset. Heinä- ja elokuu ovat perinteisesti olleet varsin hyviä Guesthousella.

– Meille saattaa tulla Kiinasta ja Japanista leirikoululaisia useammaksi yöksi ehkä jo ensi kesänä. Heille järjestetään myös aktiviteetteja. Kontakti saatiin matkanjärjestäjämessuilla.

Tulevasta talvesta sen sijaan voi odottaa jopa erinomaista.

– Joulukuu alkaa olla aika hyvin jo myyty täyteen ja tammi-huhtikuulle on tullut varauksia. Sesongista on tulossa vielä kovempi kuin tästä talvesta. Ainoa ongelma on, että majoituspaikkoja on talveksi liian vähän. Niitä pitäisi saada kolminkertainen määrä, jotta kaikki sopisivat tänne, Leppänen kertoo.

Yrittäjä Auvo Leppänen on tyytyväinen talvikauteen.

Perttu Ruokangas

Ranuan kunnan ja Business Ranuan viestintäkoordinaattori

Edellinen
Edellinen

14-vuotias Mandi Koskela on Vuoden 4H-yrittäjä

Seuraava
Seuraava

Ilkka Karttunen teki kelkalla vedettävän luksusasuntoreen