Ranualaisyrittäjät kehuvat oppisopimuskoulutusta: ”Pelkästään positiivista sanottavaa”

Ranualaisten yrittäjien aamukahveilla 30. syyskuuta keskusteltiin oppisopimuskoulutuksesta.

Kehittämispäällikkö Mikko Pöykkö Business Ranuasta aloitti tilaisuuden kertomalla kunnan ajankohtaisista asioista. Alkamassa on elinkeino-ohjelman tekeminen, johon kutsutaan muun muassa yrittäjiä, oppilaitoksia ja rahoittajia. Myös kunnan brändiuudistus on työn alla. Pöykkö mainitsi myös Ranuan lukion erikoistumisen luontoyrittäjyyteen.

Paikalle oli kutsuttu Rovaniemen koulutuskuntayhtymä REDUn, Koulutuskuntayhtymä OSAO:n ja koulutuskuntayhtymä Lappian väkeä kertomaan koulutustarjonnastaan.

Pedagoginen päällikkö Riitta Karusaari REDUsta kertoi, että heillä on vuosittain noin 1600 eripituista oppisopimusta.

– Ranualla on muutamia kymmeniä oppisopimuksia tällä hetkellä. Sopimus voi olla ryhmä- tai yksilökohtainen.

Karusaaren mukaan yrittäjän oppisopimus on todella suosittu ja sen koulutusmäärät ovat kasvaneet.

Riitta Karusaari REDUsta.

Koulutus suunnitellaan yrityksen kanssa

Yritykset voivat miettiä, mitä hyötyä heille on oppisopimuksesta. Asiakkuusvastaava Merja Alaranta REDUlta vastasi kysymykseen näin:

– Oppisopimus toimii mentori-kisälli-oppipoika -periaatteella. Sillä saadaan koulutettua tekijä juuri yrityksen tarpeisiin, joko kouluttamalla nykyinen työntekijä tai palkkaamalla koulutettavaksi uusi työntekijä. Mietimme yhdessä, mitä osaamista henkilö ja yritys tarvitsevat.

Alaranta kertoi, että Ranuallakin on ollut oppisopimuksella esimerkiksi hotelli- ja ravintola-alan opiskelijoita.

Yksinyrittäjälle oppisopimus voi olla hankala järjestää. Siihen löytyy myös ratkaisuja.

– Silloin voidaan käyttää mentoriyrittäjää, joka tulee avuksi. Ohjaaja tai apu voi löytyä myös yrittäjän lähipiiristä. Liikesalaisuuksia ei tarvitse kertoa kenellekään, vaan kyse on sparraamisesta, Merja Alaranta sanoi.

Merja Alaranta REDUsta, vierellä Taru Kilpelä REDUsta.

Oppisopimus kokonaan tai osaksi

OSAO:n Pudasjärven yksikkö tarjoaa oppisopimuksella ainakin merkonomin, sahaprosessinhoitajan, lähihoitajan, sähköasentajan sekä koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaajien koulutusta.

– Oppisopimus voi käsittää koko tutkinnon tai vain osia siitä. Esimerkiksi sähköalalla ollaan lähiopetuksessa usein ensin ja sitten mennään työpaikalle oppimaan ilman palkkaa. Opintojen loppupuolella solmitaan oppisopimuksia ja aletaan maksaa palkkaa, OSAO:n Kaisu Möttönen kertoi.

OSAO kuten muutkin oppilaitokset kouluttavat myös työpaikkaohjaajia oppisopimuskoulutusta varten.

Lappia on Lapin toinen ammatillisen koulutuksen järjestäjä, joka toimii läntisessä Lapissa.

– Meillä oli viime vuonna yli 500 eri mittaista oppisopimuskoulutusta. Lisäksi tarjoamme koulutusta yrittäjille ja esimiehille, muun muassa stressinhallintaa ja talouden tunnuslukuja voi opiskella lyhytkoulutuksina verkon kautta, Lappian asiakkuusvastaava Maija Hakala Torniosta sanoi.

Työnantaja voi saada koulutuskorvausta oppisopimusopiskelijan kouluttamisesta ja ohjaamisesta sekä palkkatukea, jos palkkaa työttömän työnhakijan oppisopimuksella.

Kaisu Möttönen OSAOsta.

Ei rasita yrittäjää

Kahdella paikalla olleella yrittäjällä, Ilkka Siitosella ja Mika Kehusmaalla oli hyviä kokemuksia oppisopimuskoulutuksesta.

– Meillä on ollut kuusi henkilöä oppisopimuksella, REDUn kautta hoiva-avustajia ja OSAO:n kautta lähihoitajia, Rastorin kautta lähiesimiestyön tutkintoja ja Diakin kautta myös hoitopuolen koulutusta. Eli hyvin laajasti on käytetty tätä. Minulla on pelkästään positiivista sanottavaa oppisopimuskoulutuksesta, Kotihoiva Hilla Oy:n Siitonen kehuu.

Hoitoalalla käytetään mieluusti osaoppisopimusta.

– Eli mielellään ensin perusopinnot opiskellaan koulussa ja sen jälkeen tullaan kentälle. Meidän ala on vastuullista ja yksinäistä työtä, näyttöön perustuvaa hommaa. Asiakkaat hoidetaan oppisopimuskoulutuksen ohella eikä koulutus ole rasitteena yrittäjälle tai yritykselle.

MK Core Drilling Oy:n Mika Kehusmaa kertoo, että heillä on ollut kahdeksan henkilöä oppisopimuksilla, joista osa on osaoppisopimuksia.

– Tämä oli todella hyvä, kun saatiin valita, mitä koulutusta halutaan. Tämä ei vie juurikaan omaa työaikaa.

Ilkka Siitonen Kotihoiva Hilla Oy:stä.

Yrittäjä maksaa vain osan koulutuksesta

Toimitusjohtaja Kari Rekilä Redu Edu Oy:stä kertoi, että esimerkiksi metsäkonealalle heiltä löytyy valmis malli.

– Siinä voidaan ottaa henkilö pystymetsästä yhteishankintakoulutukseen. Ensin reipas oppilaitosjakso alle ja sitten oppisopimuksella jatko, kun kaveri hallitsee koneet. Esimerkiksi Kuuselan Heikillä on ollut opissa henkilö tällä systeemillä.

Rekilä mainosti myös rekrykoulutusta, joka räätälöidään yritysten tarpeisiin.

– Esimerkiksi porareita ja linja-autonkuljettajia on koulutettu rekrykoulutuksella.

Rekrykoulutuksen hintakaan ei Rekilän mukaan päätä huimaa.

– Rekrykoulutus on yllättävän edullista. Yrittäjä maksaa siitä 30 prosenttia. Esimerkiksi 20 päivän koulutuksen kustannus on yrittäjälle noin 1000 euroa. Tätä koulutusta voi jatkaa oppisopimuksella, Rekilä kertoi.

Yrittäjien lisäksi paikalla oli oppilaitosten ja Ranuan kunnan väkeä.
Perttu Ruokangas

Ranuan kunnan ja Business Ranuan viestintäkoordinaattori

Edellinen
Edellinen

Moni ranualainen haudataan villasukat jalassa

Seuraava
Seuraava

Ranuan soissa piilee uusia bisnesmahdollisuuksia