MK Core Drilling laajensi halliaan Kolomaalla

Ranualainen MK Core Drilling Oy on laajentanut halliaan Ranuan Kolomaalla.

Laajennus on kooltaan 180 neliömetriä ja sen myötä halli sai 12 metriä lisää pituutta. Yrityksen toimitilaa on nyt yhteensä lähes 1000 neliömetriä.

Investointipäätös tehtiin jo kaksi vuotta sitten, mutta hankkeen aikataulu venyi.

– Avustushakemuksen pitkään jatkunut käsittely viivästytti rakentamista. Emme saaneet aloittaa mitään ennen kuin avustuspäätös oli tehty. Sillä välin rakentamisen hinta oli hypännyt pilviin. Kun pääsimme aloittamaan, tavaroiden toimitusajat venyivät aivan hirveästi, MK Core Drillingin toimitusjohtaja Mika Kehusmaa kertoo.

Rakentaminen alkoi lokakuussa 2022 ja valmista tulee helmikuun 2023 lopulla. Alun perin laajennuksen hinnaksi arvioitiin 200 000 euroa, mutta se tuli lopulta huomattavasti kalliimmaksi.

– Jos olisimme rakentaneet heti kaksi vuotta sitten, tämä olisi tullut halvemmaksi kuin se tuli nyt avustuksen kanssa.

Yrittäjäveljekset Mika, Markku ja Marko Kehusmaa laajennusosassa, joka on viimeistelyjä vaille valmis.

Jutun kirjoitushetkellä laajennusosan sähkötyöt olivat viimeistelyä vaille valmiita. Kun uusi puoli on kokonaan valmis, sinne siirretään koneita nykyisestä hallista.

– Siirrämme laajennusosaan meidän koneistuspuolen eli CNC-sorvin, manuaalisen sorvin ja jyrsimet. Niillä aletaan tehdä myös asiakastöitä eli kaikkea, mitä asiakkaat metallista haluavat.

CNC-sorvin siirto ei ole mikään pikku juttu. Laite painaa noin 7000 kiloa ja se on asennettava tarkkuuspassilla vaakatasoon. Samalla sorviin tehdään iso huolto. Työtä tekemään tilataan ryhmä ammattilaisia Oulusta.

– Keväällä pidetään laajennuksen avajaiset, Mika Kehusmaa lupaa.

CNC-sorvi siirretään uudelle puolelle. Sorvin ääressä Tapio Johansson.

Sota ja energiakriisi eivät vaikuta

MK Core Drilling tekee kairauksia malminetsintä- ja kaivosyhtiöille. Tällä hetkellä kolme yhtiön kairauskoneista on Sodankylässä ja yksi on Ruotsin Kiirunassa.

Yhtiön kasvu on jatkunut edelleen. Edes Venäjän aloittama sota Ukrainassa, energian hintojen nousu ja inflaatio eivät ole hidastaneet tahtia.

– Eivät ne ole näkyneet meillä juuri mitenkään. Venäjältä on tullut paljon mineraaleja, joten nyt niitä tarvitaan enemmän muualta.

Yhtiön päättyneen tilikauden liikevaihto oli 6,7 miljoonaa euroa. Tulos on kehittynyt vahvasti. MK Core Drilling on palkannut lisää väkeä viime vuosina. Tällä hetkellä työntekijöitä on 48.

Yhtiö on Kehusmaan veljesten Mikan, Markun ja Markon vuonna 2012 perustama yhtiö. Jokainen heistä omistaa kolmasosan yrityksestä. Mika on toimitusjohtaja, Markku hallituksen puheenjohtaja ja Marko työnjohtaja.

Veljekset suunnittelevat itse yhtiön käyttämät kairakoneet.

Lue aiempi artikkeli MK Core Drillingistä täältä.

Ilmakuva laajennetusta hallista. Kuva: PS-Kouru Oy.
Perttu Ruokangas

Ranuan kunnan ja Business Ranuan viestintäkoordinaattori

Edellinen
Edellinen

Kuljetusyrittäjä Jaakko Kouva ajaa puuta mutta voisi kuljettaa myös maata Suhangon kaivoksella

Seuraava
Seuraava

Yrittäjä Juha Toljamon tie vei Kanadaan, Hämeenlinnaan ja takaisin Ranualle