Blogi: Tekemisen meininkiä

Ajattelin näin juhannuksen alla keventää. Älkää käsittäkö väärin, makkaran paistan juhannusaattona mökin nuotiopaikalla kuten ennenkin, jos maastopalovaroitus sen vain sallii. Sääennustus näyttää tällä hetkellä hyvinkin sallivalta.

Ajattelin keventää tässä kirjoituksessani, sillä vuoden ensimmäinen puolisko on ollut jälleen täynnä painavia asioita meillä Ranualla. Ne eivät kuitenkaan paina mieltä, sillä ne ovat positiivisia asioita ja usein minulle turuilla ja toreilla, myös maailman ainoalla Hillatorilla, kommentoidaankin että Ranualla on hyvä pöhinä. Joitakin se sana saattaa ärsyttää, mutta olen käyttänyt sitä Ranuaa koskien itsekin.

Mitä pöhinä sitten tarkoittaa? Kun tarkastin tätä kirjoitusta varten Googlesta, ensimmäisenä selaimesta riippuen tulee kuvaus ” Yleishyödytöntä pyöriskelyä, oleilua, hengailua, touhuilua ilman erityistä päämäärää.”  No, ei nyt aleta, kun kesäkin on niin kaunis. Kuittaan tuon kuvauksen nyt kuivasti vain sillä, että meillähän yhdessä linjattuihin päämääriin ohjaavat muun muassa kuntastrategia ja elinkeino-ohjelma. Minulle pöhinä tarkoittaa myös Googlesta löytyvääHyvää meininkiä ja positiivista äxöniä eli hyvää tekemisen meininkiä”.

Mielestäni Ranualla on hyvää tekemisen meininkiä. No, missä se näkyy? En tosiaan nyt tässä ala kertaamaan kaikkien jo tietämiä kunnan ja muiden toimijoiden suurhankkeita, joista osa on jo toteutunut, osa on suunnitteilla ja valmistelussa ja osan toivotaan myös tulevaisuudessa toteutuvan.

Ajattelin tässä kohti kesää pysähtyä niin sanottuihin hiljaisiin signaaleihin, merkkeihin, joista saatetaan voida nähdä, että jotain positiivista ja suurempaa on Ranualla ja Ranualle tapahtumassa. Minulle noita merkkejä ovat satunnaisesti poimittuina ja satunnaisessa järjestyksessä esimerkiksi Ilveslinnan osto; uusi S-Market, kahvila Hillatorilla, Book Bar´n festarit, uusi elämä eläinpuiston portin mökille ja Ranualle muuttoa suunnittelevien yhteydenotot. Sinä varmasti huomaat omat merkkisi. Hyvää ja positiivista kesää!

Kirjoittaja on Business Ranuan yritys- ja hankeasiantuntija, joka varsinkin kesäisin on myös maailman ainoan Hillatorin toripäällikkö.

040 664 3113

juha.kutuniva(at)ranua.fi

Edellinen
Edellinen

Ranuan biokaasulaitos sai rakennusluvan

Seuraava
Seuraava

Japanitalo täytti 25 vuotta