”Asiakkaille hymyillään, vaikka olisi paha päivä”

Timo ja Tarja Heikkinen ovat olleet töissä Ranuan RautaNetissä 11 vuotta. Ensimmäisen vuoden pariskunta oli palkollisina edellisellä kauppiaalla, Timon veljellä Pertti Heikkisellä, kunnes alkoivat itse yrittäjiksi. Ennen Pertin kauppiasaikaa myymäläkiinteistö oli ollut useamman vuoden tyhjillään.

62-vuotias Timo ja 55-vuotias Tarja olivat kokeneita yrittäjiä jo ennen rautakauppiaiksi ryhtymistä. Timolla yrittäjävuosia on takana jo 40. Aiemmin pariskunta ajoi taksia Pudasjärvellä.

– Lisäksi ajettiin toisella autolla kiireapulaisena Oulussa, Timo muistelee.

Taksissa ja kaupan tiskillä työskentelyä yhdistää asiakaspalvelu.

– Ihmisten kanssa työskentelyyn oppi ja tottui taksihommissa. Vaikka välillä on itsellä huono päivä, sitä ei näytetä asiakkaalle. Asiakkaille hymyillään, vaikka olisi paha päivä, Tarja sanoo.

Tarjan mukaan kauppiaan työ on monipuolista, siinä saa olla ihmisten kanssa tekemisissä ja oppii uutta rakentamisesta ja remontoinnista.

– Ja on tämä kyllä myös stressaavaa, kun pitää muiden asioiden ohella huolehtia siitä, että tilillä on riittävästi rahaa ostaa kauppaan tavaraa.

Timo ja Tarja Heikkinen ovat pitkän linjan yrittäjiä.

Kauppiaita kahdessa polvessa

Pariskunnan lisäksi RautaHeikkinen Ky:n osakkaina 32-vuotias poika Toni ja hänen 31-vuotias vaimonsa Sanna Heikkinen. Kukin heistä omistaa yhtiöstä saman verran. Yrittäjät tekevät itse kaikki työt liikkeessä, sillä vakituista palkattua henkilökuntaa ei ole. Kesäksi tosin on palkattu yksi varastotyöntekijä.

Myös rahti ajetaan pääasiassa itse. Kuormat haetaan kerran viikossa Oulusta 25-metrisellä rekalla. Yleensä kuljettajana on Timo.

– Ajoin aikanaan neljä vuotta rekkaa. Niistä taidoista on nyt hyötyä, Timo sanoo.

Ranuan RautaNetissä on myynnissä kymmeniä tuhansia eri tavaroita rakentamiseen, remontointiin, sisustamiseen ja mökkeilyyn. Liikkeestä voi tilata esimerkiksi keittiön kalusteet.

Marko Rautio Kaappi- ja Levypalvelu Rautiosta suunnittelee ne asiakkaiden toiveiden mukaisesti ja tekee myös asennukset.

Valikoimaan kuuluu myös muun muassa keittiökalusteita.

Ostettavaksi löytyy myös maaleja, joita voi sävyttää liikkeessä. Myynnissä on monenlaisia koneita ja joitakin koneita voi myös vuokrata.

Liikkeen palveluihin kuuluvat myös paketti- ja kuljetuspalvelut Matkahuolto ja Schenker. Molemmat ovat olleet RautaNetissä runsaan vuoden ajan.

Rautakaupan kiireisintä aikaa on kesä.

– Sydäntalvella on rauhallista, mutta kesällä on vipinää. Sesonki alkaa toukokuussa ja kestää jopa syksyyn asti, Timo kertoo.

Ranualaisten lisäksi asiakkaina on runsaasti mökkiläisiä.

– Mökkiläisten määrä asiakkaana on kasvanut. Paljon on paluumuuttajia, jotka kunnostavat kotitilojaan.

Myös Ranuan kunta on kaupalle merkittävä asiakas.

Rahti ajetaan omalla autolla.

Kauppaan tullaan Sodankylästä asti

Ranualle tullaan kaupoille myös kauempaa. RautaNetissä käy asiakkaita myös muun muassa Posiolta ja Pudasjärveltä.

– Kauimmaiset asiakkaat ovat Sodankylästä, he hakevat kärrytavaraa joka kesä, Timo ja Tarja kertovat.

Heikkiset ovat toiveikkaita ensi kesän suhteen. Kauppiaita tosin huolettaa hieman rakennustarvikkeiden hintojen ja korkojen nousu.

Edellinen kriisi eli korona-aika kohteli hyvin Ranuan ainoaa rautakauppaa.

– Korona-aika oli vilkasta, paljon remontoitiin ja rakennettiin kun ei päässyt ulkomaille reissuun. Tavaraa tilattiin paljon ennakkoon ja kaikki meni. Enemmänkin olisi voinut mennä, mutta tavaraa alkoi olla vaikea saada kauppaan, Timo kertoo.

Koronan jälkeen oli pulaa puutavarasta, metalleista ja komponenteista, mutta tilanne on nyt parantunut. Hinnat ovat tosin nousseet kaikissa tuoteryhmissä.

Lisää vastuuta nuorille

Rautakauppiaat kannattavat vahvasti Suhangon kaivoksen avaamista.

– Suhanko piristäisi kovasti kauppaa ja koko kunnan elämää, Timo perustelee.

Timo suunnittelee jäävänsä eläkkeelle lähitulevaisuudessa. Tarjalla on vielä aikaa eläkeikään.

– Mietin, että jos alkaisin vähentää työtahtia ja antaisin lisää vastuuta nuorille. Töissä pitää silti käydä vielä useampi vuosi.

Kauppiaat ovat pohtineet tekevänsä lisää lämmintä varastotilaa. Asia on vielä suunnitteluasteella eikä siitä ole vielä päätetty.

Myös maalien sävytys onnistuu liikkeessä.
Perttu Ruokangas

Ranuan kunnan ja Business Ranuan viestintäkoordinaattori

Edellinen
Edellinen

Suhangon kaivokseen valmistautuminen ja yritystuet puhuttivat yrittäjien iltapalalla

Seuraava
Seuraava

Ranuan maitotilojen määrä väheni mutta maidontuotanto laski vain vähän