40 vuotta täyttävä Ranuan eläinpuisto elpyy säpinällä koronasta

Ranuan eläinpuistolla eli Ranua Resortilla on ollut tänä talvena vilkkaampaa kuin pariin vuoteen. Toppahaalareissa kulkeva kansainvälinen porukka on ihastellut eläinpuiston asukkaita ja talvisia maisemia. On kuultu englantia, ranskaa, saksaa, italiaa ja espanjaa.

Ranuan Seudun Matkailu Oy:n toimitusjohtaja Johanna Koivunen sanoo, että joulukuussa on ollut mukavasti asiakkaita.

– Sesonki on ollut ihan hyvä. Joulukuu on ollut kiireinen, asiakkaita on riittänyt mukavasti ja meillä on ollut hyvää säpinää.

Ranualla matkailun talvisesonkina on pääasiassa ulkomaalaisia turisteja. Tänä talvena heitä on ollut Euroopasta eri maista: brittiläisiä, ranskalaisia, italialaisia, espanjalaisia, saksalaisia ja hollantilaisia. Aasiasta on tullut lähinnä singaporelaisia.

– Meillä on siellä ollut perinteisesti vahva markkina. Meillä on Singaporessa yhteistyökumppanit, jotka myyvät meidän tuotteita, Koivunen kertoo.

Säpinästä huolimatta joulukuussa 2022 ei vielä kuitenkaan ylletty koronaa edeltäviin lukemiin.

Johanna Koivunen johtaa Ranuan Seudun Matkailu Oy:tä.

Kotimaisia ei tullut odotetusti

Koko viime vuotta 2022 leimasi koronasta elpyminen.

– Kansainvälisen matkailun elpyminen lähti jo viime vuoden alkupuolella, tammi-maaliskuu oli ihan vilkasta. Kesä, jolloin meillä käy pääasiassa kotimaisia asiakkaita, oli aiempaa hiljaisempi. Moni suomalainen matkusti ulkomaille ja myös polttoaineen korkeat hinnat vaikuttivat kotimaan matkailuun. Tämä oli linjassa monen muun suomalaisen matkakohteen kanssa, Koivunen kertoo.

Tänä talvena lumi tuli sen verran myöhään, että lumisia aktiviteetteja kuten esimerkiksi kelkkasafareita ei päästy tekemään vieraiden kanssa vielä marraskuussa.

Täyttyivätkö vuoden 2022 tavoitteet?

– Kävijätavoitteesta jäätiin noin 13 000, kävijöitä oli runsaat 97 000. Liikevaihtotavoitteeseen todennäköisesti päästään tai ainakin aika lähelle sitä.

Jääkarhua ja muita puiston eläimiä kävi katsomassa viime vuonna vajaat 100 000 kävijää.

Kansainväliset markkinat kasvavat

Alkavaan vuoteen 2023 eläinpuistopomo katsoo toiveikkaasti.

– Luotetaan siihen, että kasvu tulee kansainvälisiltä markkinoilta ja elpyminen jatkuu. Jossain vaiheessa tullaan pääsemään koronaa edeltävälle tasolle, ei ehkä vielä 2023 aikana vaan sen jälkeen tulevina vuosina. Uskon, että kotimaisia matkailijoita kiinnostavat meidän juhlavuoden tapahtumat.

Ranuan eläinpuisto täyttää 40 vuotta alkaneena vuonna. Pyöreitä vuosia juhlitaan tapahtumilla, joita järjestetään joka kuukausi.

– Tapahtumilla tuodaan esille eläinpuiston monimuotoisuutta, eri eläinlajeja, henkilökuntamme osaamista ja ammattitaitoa sekä yhteistyökumppaneiden verkostoa. Tarjolla on monipuolista tietoa eläimistä.

Juhlavuoden päätapahtuma on konsertti 17.6.2023. Lapsille on ohjelmaa päivällä ja illalla on luvassa musiikkia. Esiintyjät julkistetaan myöhemmin. Juhlavuoden sivut löytyvät täältä.

Juhlavuoden tilaisuuksissa tarjotaan monipuolisesti tietoa puiston eläimistä.

Työmaita koko juhlavuoden ajan

Juhlavuonna eläinpuistolla on meneillään iso työmaa. Kyse on alueurakasta, jossa rakennetaan puistoon uusi huoltotie, vesijohtoja, sähköt ja valokuitu. Viime vuonna alkanut urakka valmistuu toukokuussa. Työt eivät lopu siihen, sillä tänä vuonna aloitetaan huoltopihan rakentaminen ja jääkarhualueen remontti.

Alkaneesta vuodesta 2023 on tulossa eläinpuistolle harvinaisen kiireinen.

– Ei tässä ihan hirveän toimettomana tarvitse olla, Koivunen toteaa.

Ranua Resort on eläinpuiston, myymälän, kahden ravintolan, kahden leirintäalueen, mökkikylän, iglukylän sekä safaripalvelujen muodostama kokonaisuus. Taustalla oleva yhtiö Ranuan Seudun Matkailu Oy on Ranuan kunnan omistama.

Edellinen
Edellinen

“Suosta on moneksi” osa 4 Suobiomassojen kestävä käyttö

Seuraava
Seuraava

Matkailualan yritys, näin varaudut sähkökatkoihin