Yksi Ranuan suurimmista maitotiloista on myynnissä: ”Olen toiveikas, että voi mennä kaupaksi”

Ojansuun tila Ranualla on julkisessa myynnissä. Tilan isäntä Juha Kortesalmi julkaisi myynti-ilmoituksen Facebookissa 6. elokuuta.

Ilmoituksen mukaan myynnissä on täydessä tuotannossa oleva lypsykarjatila Ranuan Simojärvellä.  Tilaan kuuluvat vuosina 2013/2018 valmistunut 138 lehmän + nuoren karjan pihattonavetta. Navetassa on kaksi lypsyrobottia, apesekoitin ja mattoruokkija vuodelta 2018. Kauppaan kuuluvat myös 330-neliöinen kahden huoneiston omakotitalo, vanha navetta, lato, lämpökeskus ja konehalli, konekalusto peltotöihin, koko holsteinkarja ja tämän kesän säilörehut sekä 69,43 hehtaaria peltoa, 16 hehtaaria metsää, 41 hehtaaria jouto- ja kitumaita sekä 2,6 hehtaarin tontti. Tilalla on vuokrapeltoja 108,55 hehtaaria, joiden sopimuksista luovutaan ostajan hyväksi. Lisäksi kauppaan sisältyy noin 5 prosentin osakkuus Pohjois-Suomen Biokaasu Oy:stä. Hintaa kokonaisuudelle on ilmoitettu 1,4 miljoonaa euroa.

Tila työllistää omistajan lisäksi vuodenajasta riippuen 2-4 urakoitsijaa ja työntekijää.

Juha Kortesalmi kertoo, että hän on aiemmin päättänyt luopua paikasta ennen kuin täyttää 50 vuotta. Hänellä tulee joulukuussa täyteen 49 vuotta.

– Yritysmaailmassa puhutaan exitistä. Nyt on hyvä hetki tehdä exit. Tila on hyvässä tuotantokunnossa eikä sillä ole välittömiä investointitarpeita. Tilasta voisi saada vielä jonkinlaisen hinnan, Kortesalmi perustelee.

Tila sijaitsee Koivuperällä Simojärvellä. Kuva: Visionex Oy.

Jo aiemmin hiljaisessa myynnissä

Tila on ollut jo ennen tätä hiljaisessa myynnissä. Kortesalmi kertoo, että kauppavirityksiä on ollut pariinkin otteeseen viiden viime vuoden aikana, mutta ne ovat päättyneet tuloksettomina.

– Päätin nyt kokeilla julkista myyntiä. Julkisuutta onkin tullut. Olen jakanut julkaisua useissa Facebook-ryhmissä ja sitä on jaettu kymmeniä kertoja. Facebook-julkaisulle on kertynyt 285 000 näyttöä.

Lisää julkisuutta toi esimerkiksi Maaseudun Tulevaisuuden artikkeli.

Kortesalmi kertoo, että on saanut lehmistä leipänsä jo 15-vuotiaasta asti ja haluaa vihdoin vaihtaa alaa.

– Olen ollut ensin vanhemmilla töissä ja sitten lomittajana vuoden ajan Etelä-Suomessa. Tilaa olen pitänyt 28 vuotta ja homma on alkanut leipäännyttää. Kannattavuudesta tämä ei ole kiinni.

Jatkajaa ei löydy

Nykyisen työn mielekkyyttä vähentää se, ette tilalla ole enää laajentamismahdollisuuksia, koska peltoa ei ole siihen tarpeeksi.

Oma 25-vuotias poika ei ole kiinnostunut jatkamaan tilanpitoa.

– Toivottavasti saadaan kolmen sukupolven työ jatkumaan ja tilalle saadaan motivoitunut omistaja.

Kortesalmi kertoo, että ei ole itse asunut tilalla enää viime vuoden tammikuusta lähtien.

Jos kaupat syntyvät, luopuva isäntä on valmiina olemaan apuna vielä ensimmäisen vuoden ajan opastamassa alkuun peltojen, koneiden ja karjan kanssa.

Tilasta on tullut paljon kyselyjä ja useampi potentiaalinen ostaja on jo käynyt tutustumassa paikkoihin.

– Useampia yhteydenottoja on tullut, mukana vakavastikin otettaviakin. Tämä on iso kokonaisuus ja se vaatii rahoituksia ja korkotukilainojen hakuja, eli ei ole ihan hetkessä taputeltu. Vielä ei voi mitään varmaa sanoa, mutta toiveikas olen, että tämä voi mennä kaupaksi.

Alanvaihto matkailuun

Jos kauppoja ei synny, Kortesalmi aikoo jatkaa tilallisena.

– Sitten ajetaan pikkuhiljaa toimintaa alas. Käytetään koneet loppuun ja syödään niin sanotusti seinistä.

Jos taas tila menee kaupaksi, Kortesalmi haluaa keskittyä matkailuelinkeinon parissa työskentelemiseen. Tällä hetkellä hän vuokraa yhtä mökkiä, mutta haluaisi laajentaa toimintaa ainakin yhdellä mökillä ja ehkä lisätä ohjelmapalveluja.

Lue aiempi artikkelimme Ojansuun tilasta ja sen isännästä täältä.

Juha Kortesalmi on saanut lehmistä leipänsä 15-vuotiaasta lähtien.

Perttu Ruokangas

Ranuan kunnan ja Business Ranuan viestintäkoordinaattori

Seuraava
Seuraava

Uusi ympäristöinnovaatio pilotoidaan Ranuan jätevedenpuhdistamolla