Ranuan eläinpuisto nousi tappiolta voitolliseksi viime vuonna – kävijöitä oli lähes 100 000

Ranuan eläinpuistossa kävi viime vuonna hieman alle 100 000 kävijää. Se on vajaat 10 000 vähemmän kuin vuonna 2020. Tästä huolimatta eläinpuistoyhtiö onnistui tekemään voittoa viime vuonna, kun vuotta aiemmin tulos oli jäänyt tappiolliseksi.

– Me teimme hyvän tuloksen viime vuonna. Meillä oli vaikeat ajat ja koko vuosi vedettiin minimimäärällä työntekijöitä. Teimme tosi pitkää päivää ja saimme silti tuollaisen määrän turisteja palveltua, Ranuan Seudun Matkailu Oy:n toimitusjohtaja Johanna Koivunen iloitsee.

Koivusen mukaan talvikaudelle yhtiö ei saanut riittävästi väkeä töihin, sillä moni matkailualalla aiemmin työskennellyt lähti korona-aikana muualle töihin. Yhtiön väkeä oli lomautettuna vielä osan viime vuotta, kun korona iski lujasti matkailuun.

Korona-aika pakotti Ranuan Seudun Matkailu Oy:n muuttamaan toimintaansa.

– Olemme tehneet rakenteellisia muutoksia toimintaamme.

Johanna Koivunen on ollut runsaan vuoden Ranuan Seudun Matkailu Oy:n toimitusjohtajana.

Ulkomaan markkina elpyi

Kotimaisia vieraita eläinpuistossa on käynyt runsaasti. Ennen koronaa ulkomaalaiset talvikauden turistit olivat merkittävin tulonlähde, mutta pandemia karkotti heidät.

– Tammi-maaliskuu 2021 menetettiin, mutta ulkomaan matkailu alkoi elpyä kesän loppua kohti. Marraskuussa tulivat ensimmäiset talvituristit. Joulu ja uuden vuoden aika olimme loppuunmyytyjä, Koivunen kertoo.

Ulkomaalaiset ovat tulleet Euroopan maista. Eniten on käynyt brittejä. Ranualla on ollut myös saksalaisia, ranskalaisia, italialaisia, espanjalaisia ja israelilaisia.

– Israelilaisia päiväkävijöitä on vieraillut meillä tämän vuoden puolella. Israelin matkailu on nyt avautunut. Israelilaisiin matkanjärjestäjiin meillä on ollut suhteet jo pidemmän aikaa.

Safarikelkkoja lähtövalmiina vastaanoton edustalla.

Aasialaiset eivät ole palanneet

Aasiasta ei ole tullut turisteja sen jälkeen, kun korona iski. Ja pahalta näyttää nytkin.

– Näyttää uhkaavasti siltä, että Ukrainan sodan takia Finnair peruu Aasian lentoja. Sota varmasti vaikuttaa myös matkailuun, mutta vielä ei voi sanoa miten.

Eläinpuiston asukkaista jääkarhu kiinnostaa edelleen eniten.

– Jääkarhu kiinnostaa sekä kotimaisia että ulkomaisia vieraita, onhan kyse Suomen ainoasta. Erityisesti talvella, jolloin sen voi nähdä lumessa, omassa elementissään.

Puiston eläinkunta sai myös täydennyksiä viime vuonna. Viime syksynä puisto sai uusia asukkaista kahdesta ahmasta, joista toinen tuli Venäjältä ja toinen Ranskasta.

Katso video ahmoista täältä.

Toinen uusista ahmoista tuli Venäjältä, toinen Ranskasta.

Kiinteistöpäällikköä haetaan

Eläinpuistossa suunnitellaan peruskorjauksia. Tarkoitus on uusia vesi- ja viemäröinti sekä rakentaa uusi rehukeittiö. Myös eläinaitauksia aiotaan remontoida. Peruskorjaus on tarkoitus tehtyä jo kuluvan vuoden aikana.

– Vielä en saa sanoa, vaikuttaako peruskorjaus puiston aukioloaikoihin. Asia on vielä suunnitteluvaiheessa, Koivunen sanoo.

Korjaushankkeita varten Ranuan Seudun Matkailu Oy on palkkaamassa kiinteistöpäällikön.

– Kiinteistöpäällikkö tarvitaan hoitamaan kilpailutukset, ottamaan projekti ja aluesuunnitelma haltuun.

Artikkelin kirjoitushetkellä kiinteistöpäällikkö ei oltu vielä valittu.

Jääkarhu Venus kylvyssä.

Miljoonien investoinnit

Aluesuunnitelma tarkoittaa eläinpuistojen aitojen sisäpuolisen alueen investointisuunnitelmaa vuoteen 2030 asti.

– Se on meidän ydinalue. Suunnitelma ja sen toteutuminen riippuu siitä, miten markkinat elpyvät ja miten on mahdollista saada rahoitusta. Paljon on tarkoitus tehdä, kuten nykyaikaistaan eläinten aitaukset, parantaa asiakaskokemusta ja parantaa esteettömästi kulkua lastenvaunuilla ja pyörätuoleilla.

Aluesuunnitelman kaikki investoinnit maksavat arviolta useita miljoonia euroja. Vaikka yhtiön omistaa Ranuan kunta, kunnan rahoja investointeihin ei käytetä. On kuitenkin mahdollista, että kunta takaisi yhtiön ottamia lainoja.

Tänä vuonna yhtiön tavoitteena on saada houkuteltua 110 000 kävijää. Tulevaisuudessa tarkoitus on kasvua vieläkin enemmän.

– Tilat ovat jo nyt ahtaat, eli meille ei mahdu riittävästi asiakkaita ruuhkaisina aikoina. Tarvitsemme leveämmät käytävät ja väljemmät tilat asiakkaille.

Koivunen sanoo, että kesällä ja talvella vilkkaimpina aikoina on ihan täyttä, mutta keväälle ja syksylle väkeä mahtuu vielä lisää.

Tästä portista on tarkoitus saada sisään entistä enemmän väkeä tulevaisuudessa.

Teksti: Perttu Ruokangas

Kuvat: Perttu Ruokangas & Ranua Zoo

Saija Aarnio

Full web designs, coaching and training

https://digijuulia.com
Edellinen
Edellinen

Hillatorin myyntikojut kunnostetaan ja kauppapaikat varataan sähköisesti

Seuraava
Seuraava

Ranuan kunta kilpailuttaa urakoita kevään aikana – paikallisia yrityksiä kannustetaan mukaan