Kariutunut yrityskauppa toi Jukka Ylilehdon Ranualle ja Peltineliö syntyi

Viime hetkellä peruuntunut yrityskauppa toi Jukka Ylilehdon Ranualle ja johti Peltineliön syntymiseen.

– Peltisepänliikkeen yritysosto Pudasjärvellä meni puihin päivää ennen kauppakirjan allekirjoittamista, kun peltiseppä perui. Kuulin, että Ranualla ei ole tekijöitä, ja tulin tänne töihin. Vaimo oli silloin töissä Ranualla terveyskeskuksessa, Ylilehto kertoo.

Ylilehto-Peltineliö Oy on perustettu 36 vuotta sitten, vuonna 1989. Yritys on selvinnyt laman, finanssikriisin ja monta pienempää talouden käännettä.

Peltitöitä Ylilehto oli opetellut tekemään perhetutun peltisepän opissa Pudasjärvellä.

Ensin Peltineliö teki vain peltitöitä, kunnes toimintaa laajennettiin.

– Olisiko 4-5 vuotta tehty pelkästään peltihommaa ja sitten tulivat lasihommat mukaan. Siitä muutama vuosi tuli kaihtimet. Toimenkuva on laajentunut paljon. Teemme esimerkiksi työkoneiden laseja, vaikka sitä ei ole mainostettu missään.

Palveluihin kuuluvat myös kattoremontit, sadevesikourut ja kattoturvatuotteet.

Yrityksessä työskentelevät yrittäjän lisäksi Juuso Ylilehto ja Tomi Petäjäjärvi.

Aiemmin työt veivät Ranualta kauemmaksi.

– Vielä 10-15 vuotta sitten kuljettiin muualla: Rovaniemellä, Pudasjärvellä, Kemissä. Vuonna 2016 oltiin Sodankylässä mutta sen jälkeen ei olla kauempana käyty töissä. Viime vuosina on pyöritty tässä 100 kilometrin säteellä.

Yritys tekee muun muassa kattoremontteja. Kuvat: Ylilehto-Peltineliö Oy

Joka päivä tulee jotakin uutta

Yrittäjän työpäivät ovat harvoin samanlaisia.

– Samanlaisia päiviä ei ole, paitsi maanantaisin, jolloin joku meistä pyrkii olemaan hallilla. Kopistellaan piippuja kasaan ja tehdään listoja. Joka päivä on erilainen eikä ole varsinaista rytmiä. Päivät ovat aika rikkonaisia, kun on muutaman tunnin tai puolen päivän hommia paljon. Joka päivä tulee jotakin uutta. Pienellä paikkakunnalla yrittäjän on tarjottava kaikkea mitä kysytään.

Ylilehto ei usko, että yrittäjänä oleminen on sen kummempaa Ranualla kuin missään muuallakaan – paitsi kaupungeissa.

– Kaupungeissa ja isommissa paikoissa voisi olla ympäri vuoden töitä. Täällä niitä riittää marras-joulukuulle ja työttömänä voi olla kolme-neljä tai jopa viisi kuukautta, paitsi ehkä jotain pientä lasinpalan tai peltilistan leikkuuta voi tulla.

Jukka Ylilehto on ollut yrittäjänä 36 vuotta.

Talvella vuokraustoimintaa

Yrittäjä kertoo olevansa mielellään talvella vapaalla Peltineliön töistä. Muuta hommaa hänellä riittää.

– Vuokraan toista puolta paritalosta Simojärvellä ulkomaalaisille Airbnb:n kautta. Siinä menee joulukuu ja tammikuu. Paljon on 1-2 yön vuokralaisia ja silloin pyykkääminen ja siivoaminen pitää kiireisenä.

Majoitustoimintaa helpottaa se, että Ylilehto asuu toisessa paritalon puolikkaassa.

Ylilehto-Peltineliö Oy:ssä on suunnitteilla sukupolvenvaihdos.

– Katsotaan, miten pojalla innostaa. Juuso on levyseppähitsaaja ja hän ollut ainakin 15 vuotta mukana eli tietää homman suurin piirtein. Yrittäjän hommassa pitää olla hermot kunnossa eikä pienistä pidä hätkähtää.

Ylilehdolla on jo suunnitelmia ajalle, jolloin yritystoiminta on taakse jäänyttä elämää.

– Ajattelin tehdä omia hommia, kuten taimikonhoitotöitä ja pieniä metsänhoitotöitä jos kerran kuntoa ja terveyttä riittää. Kalastaminen ja metsästäminen on tärkeää. Hain eilen uuden jäniskoiran, jota pitää alkaa treenaamaan. Viikonloppuna olin Rahajärvellä enon luona kalastamassa. Sieltä tuli kotia asti taimenta, siikaa ja ahventa.

Juuso Ylilehto ja Tomi Petäjäjärvi käyttävät kanttauskonetta.

Perttu Ruokangas

Ranuan kunnan ja Business Ranuan viestintäkoordinaattori

Seuraava
Seuraava

Arctic Guesthouse & Igloosin laajennus varmistui