Ilkka Karttunen on kopterikuvauksen uranuurtaja ja Ranuan Pelle Peloton

Ranualainen Ilkka Karttunen on varsinainen monitoimiyrittäjä. Hän tekee yhtiönsä Pohjoinen Disain Oy nimiin kuvauksia, rakentamista, maarakentamista, puiden kaatamista, lumirakentamista, jään ja puun veistoa sekä matkailutoimintaa.

Karttunen aloitti yrittäjänä 1990-luvun alussa tekemällä kynäruiskuhommia noin kymmenen vuotta. Hän on maalannut muun muassa useimmat Koukkulan autot. Vuonna 2000 hän osti Metsä Koukku-nimisen yrityksen.

– Kun tein kaikenlaisia hommia Metsä Koukku -nimellä, yrityksen nimen vaihto tuli ajankohtaiseksi.

Uutta nimeä mietittiin Ranuan kunnan entisen kehittämispäällikön Riikka Tuomivaaran kanssa. Nimeksi valittiin lopulta Pohjoinen Disain Oy.

– Disain laitettiin nimeen kuten se lausutaan eikä design, joka on vaikeampi lausua, Karttunen virnistää.

Ilkka Karttusen rakentama ensimmäinen kuvauskopteri.

Rakensi kuvauskopterit itse

Karttunen selvästi innostuu, kun hän pääsee puhumaan kuvaamisesta. Aiemmin kuvaus oli tärkeä osa yrityksen toimintaa. Yhtenä yrityksen aputoiminimenä onkin AirCamera. Hän kertoo olevansa kopterikuvauksen uranuurtaja Suomessa.

Karttunen esitteli ideaansa kuvauskopterista lennokkiharrastelijoille.

– He kertoivat, että vaati vuosien opettelun lentää kauko-ohjattua kopteria ennen kuin voisi alkaa kuvata sillä. Minä harjoittelin kuukauden ajan ja laitoin sen jälkeen kameran kiinni kopteriin.

Karttunen rakensi ensin pienemmän kuvauskopterin vuosituhannen vaihteessa. Muutaman vuoden jälkeen, vuonna 2006 tai 2007 hän rakensi vielä isomman. Ison kopterin roottorin halkaisija oli 2,5 metriä ja hän laittoi siihen kiinni 11 kiloa painava Ylen tv-kameran.

– Kopterissa oli bensamoottori ja se vedettiin käyntiin kuin moottorisaha. Moni ei halunnut sen lähelle, sillä siitä lähti niin kova ääni, Karttunen naurahtaa.

Myöhemmin kopteriin tuli linkitetty kamerakuva eli maassa ohjaaja näki kameran kuvaa reaaliajassa. Nykyään tämä on arkipäivää kuvauskoptereissa, mutta tuohon aikaan se oli aivan uutta.

Pienemmällä kopterilla kuvattiin muun muassa Kittilän ja Tornionjoen suurtulvia pelastustoimen laskuun.

Sittemmin Karttunen siirtyi kevyempiin kuvauskoptereihin eli droneihin, joita hän käyttää edelleen. Kuvaaminen on kuitenkin vähentynyt yrityksen alkuvuosista. Viime vuosina hän kuitenkin kuvasi esimerkiksi useissa kansallispuistoissa ja Litokairassa.

Ilkka on tehnyt metsurin töitä 13-vuotiaasta asti.

Rakentaminen ykkösenä

Tällä hetkellä suurin osa yrityksen liikevaihdosta tulee rakentamisesta. Viime aikoina hän on siistinyt Ranuan kirkonkylän hautausmaata. Työmaalla mukana on kaivinkone ja moottorisaha.

Karttunen on ollut rakentamassa myös Monitoimikeskus Kerkkää. Koulutyömaalla hänellä oli enimmillään viisi työntekijää.

– Rovaniemellä on rakennettu omakotitalo ja siellä on nyt kaksi projektia menossa. Poikani Joonas vetää niitä. Hän on osakkaana yhtiössä.

Yrityksen matkailuliiketoiminta oli vilkasta ennen koronaa. Hänellä on Kesäranta-niminen paikka Ranuanjärven rannassa. Sinne hän rakensi turisteille lumi-igluja, joissa sai yöpyä. Lisäksi vuokrattiin mökkiä ja järjestettiin revontulisafareita. Tällä hetkellä vuokrataan tiluksilla olevaa kotaa.

– Nyt on tehty vähemmän matkailuhommia.

Jäänveistäminen ja lumesta rakentamista Karttunen on tehnyt ympäri Lappia ja myös Kuusamossa noin 20 vuotta. Ennen koronaa Ranuan eläinpuistossa oli jääravintola, jonka hän rakensi.

Ilkan lumirakentamista on saatu ihastella muun muassa Kuusamossa.

Kehitteli sammutuspeitteen ja sammutusvaunun

Miehen luovuus on kukkinut monella saralla. Hän on muun muassa kehittänyt ajoneuvon sammutuspeitteen ja mönkijällä vedettävän sammutusvaunun, joka on kätevä etenkin metsäpalojen sammuttamisessa. Miestä voisi kuvailla Ranuan Pelle Pelottomaksi.

Patentteja hän ei ole keksinnöilleen kuitenkaan hakenut eikä tuotenimisuojia tai vastaavia.

– Ne ovat kalliita eikä niistä ole yleensä hyötyä, sillä halutessaan keksintöjä voi kopioida muuttamalla niitä vähän.

Karttunen on ollut mukana palokunnan toiminnassa vapaaehtoisena lähes 20 vuotta. Hän on yksi viidestä ryhmänjohtajasta Ranuan sopimuspalokunnassa.

Yrittäjä valittelee sitä, että työntekijöitä on vaikea löytää.

– Näissä hommissa pärjää, jos on maatilalla kasvanut, löytyy oma-aloitteisuutta ja perustaitoja käsillä tekemiseen. Kaikkea ei tarvitse osata heti, mutta tärkeintä on luotettavuus, asenne ja oma-aloitteisuus.

Hän kertoo ottavansa hyviä tekijöitä vaikka heti töihin ja laajentaisi yritystoimintaa.

Sammutuskärry on kätevä, kun pitää sammuttaa paloja tiettömien taipaleiden takana.

Verstaassa syntyy puutöitä

Monen alan tekijä rauhoittuu verstaassa puutöiden parissa. Viime vuonna syntyi 70 kuksaa.

– Kuksan tekemiseen menee helposti kaksi päivää, kun tekee alusta loppuun saakka. Verstas on terapiakoppi, se tuo vaihtelua päiviin.

Monitaituri kertoo olevansa itse oppinut eikä ole juuri opiskellut.

– Syrjäkylällä kun asuu, pitää tehdä kaikkea, että pysyy leivässä. Ajatus juoksee koko ajan. Ei pidä tyytyä siihen, miten asiat on tehty ennen, vaan miettiä, miten ne saisi tehtyä vielä paremmin tai helpommin, Karttunen sanoo. 

Verstaalla syntyy monenlaisia puutöitä, kuten tämä kuksa.

Kuvat: Ilkka Karttunen & Perttu Ruokangas

Perttu Ruokangas

Ranuan kunnan ja Business Ranuan viestintäkoordinaattori

Edellinen
Edellinen

Eläinpuistolla kohtalaisen vilkas kesä

Seuraava
Seuraava

Suhankoon varautuminen puhutti yrittäjien aamukahveilla