ETFuels sai 118,6 miljoonan euron investointiverohyvityksen Ranuan Näätäaavan hankkeeseen
ETFuels Finland Oy:lle on myönnetty enintään 118,6 miljoonan euron investointiverohyvitys Business Finlandilta Ranuan Näätäaavan e-metanolihankkeeseen. Asiasta kertoo ETFuels tiedotteessaan ja tieto on vahvistettu Business Finlandilta.
Yhtiön mukaan tuki on yksi suurimmista Suomen suurten puhtaan siirtymän investointien verohyvitysohjelmassa myönnetyistä. Verohyvitys kattaa enintään 20 % hyväksyttävistä investointikustannuksista. ETFuelsin mukaan hyvitys parantaa merkittävästi hankkeen taloudellista kannattavuutta ja pienentää investointiin tarvittavien pääomien määrää. Ranuan Näätäaavan hanke tuottaisi 110 000 tonnia uusiutuvaan vetyyn perustuvaa e-metanolia vuodessa hyödyntäen Suomen uusiutuvan sähkön tuotantoa ja eloperäisen hiilidioksidin saatavuutta.
– Olemme iloisia saadessamme tämän tunnustuksen Suomen valtiolta. Sijoittuminen ohjelman suurimpien tukien joukkoon kuvastaa Ranuan hankkeen mittakaavaa, kypsyyttä ja strategista merkitystä sekä vahvistaa Suomen asemaa teollisen mittakaavan puhtaiden polttoaineiden keskuksena. Tuki parantaa merkittävästi hankkeen kilpailukykyä ja rahoitettavuutta sekä tehostaa pääoman käyttöä siirtyessämme kehitystyön seuraavaan vaiheeseen, sanoo ETFuelsin toimitusjohtaja Lara Naqushbandi sanoo tiedotteessa.
EFFuelsin mukaan verohyvitys vahvistaa hankkeen kilpailukykyä ja rahoituskelpoisuutta sekä nopeuttaa sen etenemistä kohti lopullisia investointipäätöksiä. Laitos palvelisi Euroopan meriliikenteen ja teollisuuden markkinoita, joihin kohdistuu kiristyviä päästövähennysvaatimuksia.
ETFuels on kehittänyt Ranuan hanketta alusta asti tiiviissä yhteistyössä Suomen valtion omistaman Neova Oy:n kanssa.
– Olemme ylpeitä voidessamme olla mukana Ranuan Näätäaavan hankkeessa sen alkuvaiheista lähtien ja nähdä sen sijoittuvan Suomen puhtaan siirtymän verohyvitysohjelman suurimpien tukien joukkoon. Tämä virstanpylväs kuvastaa ETFuelsin vision vahvuutta sekä Suomen kykyä houkutella ja mahdollistaa teollisen mittakaavan puhtaan energian investointeja, Neovan tuuli- ja aurinkovoimakehityksestä vastaava johtaja Lauri Alanen sanoo ETFuelsin tiedotteessa.
ETFuelsin toimitusjohtaja Lara Naqushbandi.
Ranualla merkittävää potentiaalia
Ranuan kunnassa tieto verohyvityksestä on otettu ilolla vastaan.
– Business Finlandin 118,6 miljoonan euron tuki ETFuelsille osoittaa, että alueellamme on valtakunnallisesti merkittävää potentiaalia puhtaan siirtymän investoinneissa. Tämä hanke toisi työpaikkoja, osaamista ja kestävää kasvua pitkälle tulevaisuuteen, kunnanhallituksen puheenjohtaja Mirva Salmela (kesk.) iloitsee.
– Olemme kunnassa tehneet pitkäjänteistä työtä tämän investoinnin mahdollistamiseksi. Business Finlandin myöntämä 118,6 miljoonan euron tuki ETFuelsille on vahva osoitus siitä, että suunta on oikea. Yhteistyöllä rakennamme kestävää kasvua ja uusia työmahdollisuuksia, kunnanjohtaja Tuomas Aikkila sanoo.
ETFuelsin e-metanolitehdashanke on toteutuessaan valtava investointi Ranuan kuntaan. Olemme tehneet heidän kanssaan pitkäjännitteistä yhteistyötä. Projekti etenee parhaillaan sekä kaavoituksen että ympäristövaikutusten osalta. Ranualla on menossa positiivisten uutisten helmikuu, kun viime viikolla vihittiin käyttöön biokaasulaitos ja tällä viikolla saamme näin merkittävän positiivisen uutisen, kehittämispäällikkö Mikko Pöykkö hehkuttaa.
Ranuan kunnan, ETFuelsin ja Neovan edustajia tapaamisessa Ranuan kunnanvirastolla lokakuussa 2023.
900 miljoonan euron investointi
ETFuelsin ja Neovan Näätäaavan hankealueelle on tarkoitus rakentaa vihreää metanolia tuottava tehdas sekä enintään 57 tuulivoimalan tuulivoimapuisto. Tehtaassa valmistettaisiin vihreää metanolia laivaliikenteen ja ilmailun tarpeisiin. Tehdas saisi tarvitsemansa sähkön pääasiallisesti suoraan omista tuulivoimaloista, eikä niitä liitettäisi sähköverkkoon vaan kyseessä on niin sanottu off-grid -ratkaisu. Investoinnin suuruus on noin 900 miljoona euroa.
Rakennusaikana työpaikkoja syntyisi noin 500 ja tehtaan ollessa toiminnassa työpaikkoja olisi suoraan vähintään noin 60 ja välillisesti vieläkin enemmän. Näätäaapa-hanke on tällä hetkellä kehitysvaiheessa ja tehtävänä on vielä muun muassa luontoselvityksiä. Hankkeen kaavoitus on meneillään. Tavoitteena on päästä rakentamaan tuulivoimaloita ja tehdasta vuosina 2030-2032 ja tuotanto voisi alkaa vuonna 2033.
ETFuelsin tiedote on luettavissa yhtiön verkkosivuilla.
Lue aiempi artikkelimme Näätäaavan hankkeesta täältä.